Miltä Suomi maistuu?

Tällä hetkellä haistan keittiöstä tulevan jauhelihakastikkeen tuoksun. Muutos on iso verrattuna elämään Islannissa: pastan lisukkeena nautin lähinnä kasviksia. Ajattelin näin muutaman viikon Suomessa olon jälkeen tehdä vielä postauksen siitä, miltä kotiinpaluu on tuntunut.

Lähdin Islannista sekavin tuntein. Toisaalta odotin kotiinpaluuta kuin kuuta nousevaa ja toisaalta olin välissä haikeuden aiheuttamissa nostalgioissa, kun katselin Akureyrin vuoria ja vuonoja. Vaihtarikavereille jätin haikeita hyvästejä Backpackersissa ja viimeistä kertaa kävin myös Sundlaugin hottubeissa. Viimeisenä aamuna Buddy Studentini haki minut Utsteinista ja ajoi lentokentälle. Reykjavikissa vietin vielä yhden yön ja päivä siellä oli tunnelmaltaan jotain todella outoa. Aurinko paistoi, jouduin riisumaan lopapeysan yltäni ja kaupungin läpi kulki tanssiva ja laulava paraati. Aivan kuin Islanti olisi sanonut ”Jää vielä hetkeksi”.

Jäädä en voinut. Aamuyöllä kolmelta hyppäsin bussiin ja monen tunnin reissaamisen jälkeen löysin itseni hämmentyneenä Helsinki-Vantaalta ja seuraavana aamuna jo Rovaniemeltä. Istuin kesäasuntoni takapihalla ekana aamuna juomassa pannukahvia ja miettimässä, kuinka kaukaiselta Islanti jo tuntui. Yhdessä hetkessä olin aivan toisessa maailmassa, tutussa ja turvallisessa, paikassa joka ei ollut muuttunut ollenkaan lähtöni jälkeen.

Voin kaiketi turvallisesti sanoa, että minulle ei iskenyt sen kummempaa kulttuurishokkia tai masennusta palatessani Suomeen. Minulle vaikeinta oli tottua siihen, että mikään täällä ei ollut muuttunut (vaikken mitää isompaa muutosta olisi välttämättä kaivannutkaan). Itse huomasin joitain muutoksia itsessäni vaihdon aikana. En ehkä muille ihmisille näkyviä, mutta minulle itselleni. Rauhoituin ja löysin muutamat entiset mielenkiinnon kohteet uudelleen, esimerkiksi valokuvauksen ja kirjoittamisen. Nyt hetken kotona olon jälkeen olen todennut, että muutokset voi pitää, mutta ne täytyy vain sopeuttaa erilaiseen elämäntilanteeseen. Vaihto on loistavaa aikaa pienelle (ja vähän kliseiselle) oman mielen tutkiskelulle.

Hieman vaikeaa on ollut tottua myös siihen, ettei Suomessa kaverihengailu ole ollut yhtä isossa roolissa kuin Islannissa. Vaihtariyhteisö oli tekemisissä tiiviisti päivittäin ja tarvittaessa joku löytyi seuraavaan oveen koputtamalla. Suomessa jokaisella on kesän alkaessa omat työ- ja muut kiireet, myös minulla itselläni. Muutamaa vaihtarikaveria on todella ikävä, mutta onneksi vierailusuunnitelmia on tehty puolin ja toisin.

No entäs käytännön asiat? Puiden näkeminen tuntui aivan käsittämättömältä, mutta erittäin tervetulleelta. Samoin oma keittiö ja jääkaappi, jonka sisältö koostuu ruuista, jotka ovat ihanan halpoja. Ensimmäisellä viikolla minuun iskikin pienimuotoinen ostohysteria. Suomalaisten täsmällisyyden olen ottanut vastaan ristiriitaisena. Olin Islannissa jo lähes ylpeä, että aloin sietämään venyviä aikatauluja ja spontaaniutta. Suomessa olen ollut salaa tyytyväinen aikataulujen pitävyyteen.

Moniin kysymyksiin siitä, millainen maa Islanti on, on ollut vaikea vastata niin, että kykenisin kertomaan totuudeen. Islanti täytyy kokea. Olen todella onnellinen siitä, että sain kokea Islannin hieman eri näkökulmasta kuin tavallinen turisti. Ikävöin vuoria ja kuumia lähteitä, joka puolella olevia hevosia ja Eyjafjörduria. Ikävöin autioita teitä, asumattomia seutuja ja loppumattomia luonnonkohteita, jotka haluaisi nähdä. Sanomattakin on selvää, etten nähnyt vielä kaikkea, varsinkin kun sisämaan tiet eivät olleet auki edes lähtiessäni. Palaan Islantiin aivan varmasti ja toivon mukaan siihen ei kulu vuotta kauempaa. Maalla on minulle vielä paljon annettavaa. 

Photo by Anna