Arkinen Akureyri

Sain pyynnön voisinko kirjoittaa vielä postauksen enemmän siitä, millaista on olla vaihtarina Akureyrissä. Millainen on Islannin hintataso Suomeen verrattuna, millaisia aktiviteetteja löytyy ja mitkä olivat arkirutiineja? Joten täältä tulee postaus arkisesta Akureyristä!

Asuminen:

Asuin Akureyrissä siis Utsteinissa, joka on paikallisen OAS:n eli Festan omistama opiskelija-asuntola. Akureyrissä voi Utsteininn lisäksi asua myös muutamissa Guest Houseissa, jotka majoittaa vaihtareita off-seasonina. Oma asumukseni sijaitsi melko lähellä yliopistoa, mutta hieman kaueampana keskustasta. Kävellen matka keskustaan kesti n. 25 minuuttia, mutta hätä ei ollut sen näköinen: Akureyrissa on ilmaiset bussit. Linjoja on neljä (tai oikeastaan kuusi) ja ne kulkevat yllättävänkin kattavasti joka puolelle suunnilleen kerran tunnissa. Vuokrani vaihteli 280-300euron välillä kuukaudessa. Minulla oli oma huone, vessan ja suihkun jaoin yhden hengen kanssa ja keittiön viiden muun kanssa.

Kaupat, ravintolat ja hintataso:

Kaupassakäynti sujui halviten Bónuksessa, joka vastannee kooltaan ehkä suomalaista Supermarkettia. Tästä ketjusta löytyy kaikki olennainen ja ennen kaikkea halvimmalla. Hintaero vaikkapa Netto-ketjuun oli yllättävänkin iso. Islannissa kalleinta on liha ja kana. En ostanut juuri koskaan kyseisiä tuotteita, kun kanan kilohinta saattoi kivuta 20 euroon. Myös juusto oli kallista, lähes tuplahintaista suomeen verrattuna. Yleinen hintataso on suomea hiukan korkeampi, mutta ei aivan Norjan tasoa. Valinnanvaraa ei toki ole aivan yhtä paljon ja toisinaan Akureyrin ympäröivät lumimyrskyt: tuotteet saattoivat loppua ennen uutta lähetystä. Kävin kaupassa yleensä kerran viikossa ja raahasin mukana yleensä sitten kunnolla tavaraa. Arvioisin, että viikossa ruokaan kului n. 60-70e riippuen siitä mitä nyt sitten sattui ostamaan ja lipsuiko mukaan vähän turhuuksiakin.

Ruoka kannattaa kuitenkin mieluummin ostaa kaupasta ja tehdä yliopistolle omat eväät, sillä kouluruuan hinta kampuksella oli n. 7-8e ateria. Ylioppilaskunta tarjoaa kampuksella jääkaapin ja mikron. Hintataso myös ravintoloissa oli luonnollisesti korkeampi kuin Suomessa, mutta suosittelisin silti tsekkaamaan ainakin Hamburger Faktorin ja Kung Fu Sushin. Myös Hofin brunssi (n. 23e) on erittäin hyvä. Akureyri Backpackers tarjoaa opiskelijaystävälliseen hintaan burgerin ja lohkoperunat tiistaisin 1000 kruunulla, eli n. 6 eurolla.

Arkirutiinit ja aktiviteetit:

Arkirutiinini koostuivat aika normaaleista asioista. Luentoja oli neljänä päivänä viikossa ja niiden jälkeen kävin hyödyntämässä yliopiston ilmaista kuntosalia. Kausikortti tuli hankittua Akureyrin uimalaan, joka oli yksi lempipaikoistani: ei ole parempaa tapaa rentoutua kuin istumalla pakkasilmassa hottubissa. Akureyrissä vallitsee myös erittäin hyvä kahvilakulttuuri: Suomessa en ole oikeastaan ollenkaan uskaltautunut kahville yksin, mutta asia sai muutoksen. Harva se päivä istuin koneen kanssa Te og Kaffissa, Kaffi Ilmurissa tai Bláa Kannanissa. Kavereitakin tuli usein tavattua kahvilla. Tai sitten Backpackersissa iltaisin: hostelli, mutta myös suosittu kahvila/baari.

Akureyristä löytyy tekemistä. Kaupungissa järjestettiin paljon konsertteja ja musiikkitarjontaa löytyi metallista poppiin ja klassiseen. Itse en valitettavasti ehtinyt yhteenkään konserttiin, mutta muutama vaihtari kävi useammassakin, joten oletan, että ne olivat hyviä. Akureyristä löytyy myös taidemuseo ja erittäin hyvä kirjasto. Museoita on muunkinlaisia: on historiallista ja lentokonemuseota. Akureyrin laitamilla sijaitsee myös Hliđarfjellin laskettelukeskus ja Kjarnaskogurin hiihtoladut. Vuorille voi lähteä myös haikkailemaan muuten vaan ja yöpyä muutamissa autiotuvissa (Esimerkiksi Gamlille).

Jokainen vaihtariporukka muodostaa varmasti omat juttunsa ja vuodenajatkin vaikuttavat asiaan. Minulle tärkeitä arjessa olivat Utsteinn-porukalla pitämämme familydinnerit, kahvittelut keskustassa ja uimassa käyminen. Kavereita asui myös muissa asuntoloissa, joten kaveriporukka ei rajoittunut ainoastaan omiin kämppiksiin. Aikaa tuli vietettyä isommallakin porukalla ja varmasti osa tulee olemaan elinikäisiä ystäviä.

Muutamista arkijutuista kerroin myös tässä postauksessa.

Opiskelu ja kurssit:

Keräsin Akureyristä mukaani 30 opintopistettä ja kävin yhteensä viisi kurssia. Kurssit olivat kuuden opintopisteen laajuisia. Kävin seuraavat kurssit: Deconstruction of the 20th century, Peoples and Cultures of Circumpolar North, Project Management, Icelandic language ja Icelandic history, society and culture. Pidin kursseista ja luennoitsijoista, jotka olivat aidon innostuneita aiheistaan. Luennoitsijoita oli helppo lähestyä ja he rohkaisivat itsekin tulemaan juttusille, jos on jotain kysyttävää. Luennoilla vallitsi keskusteleva ilmapiiri, eikä tuppisuuksi saanut jäädä. Itse opiskelen viestintää, joten kurssit eivät juuri edistäneet varsinaisia opintojani. Olen silti sitä mieltä, että välissä voi opiskella vähän muutakin kuin omia juttuja. Kursseilla oppi paitsi uutta kurssin aiheesta, myös uusia tapoja opiskella. Kurssien työmäärä jakautui tasaisemmin koko kurssille kuin Suomessa. Oli välitenttejä, moniosaisia ryhmätöitä ja kotitenttejä. Pidin erityisesti kotitenteistä, joissa kirjoitettiin parissa päivässä essee annetusta aiheesta. Uudet tavat opiskella laajentaa vähän näkökulmaa ylipäätään. 

Mikäli joku miettii pitäisikö lähteä vaihtoon Akureyriin, niin suosittelen todella lämpimästi. Kurssivalintamahdollisuudet eivät ole ehkä laajimmat eikä kaupunki todellakaan mikään iso. Akureyri on kuitenkin paikka, jossa vaihdostasi tulee juuri sellainen millaisen siitä itse teet. Tekemistä löytyy, jos olet itse avoin ja silloin Akureyri ja Islanti juuri yllättävät. Lisäksi yliopisto sijaitsee varmasti yhdellä kauneimmista paikoista ja henkilökunta on avointa ja auttavaista. Meidän vaihtariporukka tuli myös ainakin hyvin toimeen keskenään ja ikävä jäi montaa tyyppiä. Onneksi nyt voi alkaa suunnitella matkaa Euroopan kohteisiin kavereiden luokse. 

Akureyri sijaitsi mielestäni keskellä parhainta Islantia. Luonnon rauhaan pääsee hetkessä ja maisemat Eyjafjördurilla ovat kertakaikkisen upeat. Jostainhan sekin kertoo, että pieni ikävä jäi ja seuraava reissua Islantiin suunnittelen jo kieli pitkällä, kunhan vain saan matkarahat säästettyä. 

Fagribær - Kaunis Farmi

Islantini huipentui paria päivää ennen Akureyristä lähtöä vielä vierailuun Fagribaerin farmilla, suomeksi siis ”kauniilla farmilla”. Liftatessa tutustuimme Farmilta kotoisin olevaan Annaan, joka kutsui meidät seuraamaan lampaiden poikimisaikaa. Lampaat on islannissa vähän eri juttu kuin suomessa. Niitä on kaikkialla, kuten hevosiakin. Kuuluisat villapaidat tehdään islannin omista lampaista, jotka sietävät muita paremmin kylmää ja kosteaa, sekä tietysti tuulta. Lisäksi lampaat elävät kesät vapaina vuorilla ja toisinaan niitä paimennetaan hevosten avulla. Ah, kuinka idyllistä.

Fagribaerilta löytyi n. 400 odottavaa äitiä. Paikan isäntä rakensi kiireisenä uusia aitauksia jo poikineille lampaille. Pikku karitsoja löytyi sieltä ja täältä, mutta suurin osa oli vielä syntymättä. Voin vain kuvitella sen hulinan, kun kaikki karitsat on jaloillaan. Kaiken keskellä juoksi perheen kaksi koiraa, joista toinen näytti niin paljon itsekin karitsalta, että lampaat erehtyivät luulemaan sitä omakseen.

Vähän odottamatta päästiin myös avustamaan Annaa karitsan synnyttämisessä. Olin valmistautunut lähinnä vaan vähän paijailemaan karitsoja, mutta sainkin astetta autenttisemman farmikokemuksen, kun olin yhtäkkiä polvillani vetämässä karitsaa sorkista tähän maailmaan. Adrenaliinitilat jatkui aina iltaan asti, ennen kun en tollastakaan oo päässyt tekemään.

Anna kertoi, että meno oli vielä meidän vierailun aikaan suhteellisen rauhallista. Parin päivän päästä alkaisi synnytyspiikki ja silloin karitsoja pullahtelisi ulos joka tunti. Perheenjäsenet päivystävät vuorotellen joka yö.

Farmi oli nimensä ansainnut. Ehkä kaunein tila, mitä islannissa näin. Vuonon rannalla, vuorten ympäröimänä. Kyllä kelpaisi viettää kuukauden tai ehkä parinkin farmiloma Fagribaerilla. Lopuksi saatiin vielä illalliseksi perheen itse vuonosta kalastamaa kalaa. Idylliä riitti kerrakseen. Mietin illalla, että jos Islantiin muuttaisin, niin perustaisin ehdottomasti oman lammasfarmin johonkin syrjäiseen kolkkaan. Ehkä vielä joskus. 

Translation:

We visited farm called Fagribær which means Beautiful farm and it surely did earn its name. Farm was on the fjord side, surrounded by mountains. I fell in love to the place right away. 

We were able to see how a typical Icelandic sheepfarm works and also how are things going in the lambing season. We were even allowed to help Anna to deliver a lamb. One of the greatest experiences in Iceland!

Takk Fyrir Anna! Það var frábært ađ heimsækja Fagribær! (Hope I got it right. :D)

Nyrsti kaupstađur á Íslandi

I will never get tired to this view. 

Perinteiset Islantilaiset maisemat uimatreenille.

Jos siellä on satama, se on mun juttu. Aika kaivaa purkkarit ja raitapaidat esiin: jos viestinnän ala pettää, alan merinaiseksi. Sen verran paljon tunnen vetoa satamiin, laivoihin, punaisiin kelluviin palloihin, kalaverkkoihin ja värikkäisiin makasiinirakennuksiin. TAI jos merinaiseuden ala pettää, niin muutan kaupunkiin mistä löytyy museo, missä on kokonainen satama museon sisällä. Oikea laiva, jota saa vapaasti koluta ilman ”Do not touch”-kylttejä. Siihen museoon menen töihin sitten kun minusta tulee iso.

Tarkoitan Siglufjörđurin palkittuakin museota kaupungin elämästä ja elinkeinosta: kalastuksesta. Museo jakautuu kolmeen rakennukseen: entisten työntekijöiden asuintaloon, tehdastilaan (jossa koneet seisovat paikallaan) ja kyllä, siihen isoon halliin, mistä löytyy sisälle rakennettu satama oikeilla laivoilla. Lähes lapsenomaista intoa vastasi se, kun lauma vaihtareita vapautettiin tutkimaan laivaa omin päin. Kapteeninhytissä sai hypistellä ruoria, laivan alakertaan sai kavuta ihmettelemään miehistön asuintilaa. Yksi hienoimmista museoista mitä olen nähnyt.

Museokäynti oli osa ”Islannin historia, kirjallisuus ja yhteiskunta”-kurssia. Fieldtripillä ajettiin pieni ympyrä Pohjois-Islannissa. Museoitu turvetalokin tuli koluttua läpi; yleinen asumismuoto Islannissa 1900-luvun alussakin. Turvetalolta matka jatkui jo mainittuun Siglufjörđuriin, joka eroaa hieman muista tähän mennessä tähän näkemistäni kaupungeista. Siglufjörđur oli ennen iso, useita sillibisneksellä työllistävä kaupunki, mutta sitten sillit loppuivat ja niin loppuivat työtkin ja kaupunki alkoi autioitua. Turismi on elvyttänyt paikan uudelleen, jopa siinä määrin, että paikalle pyhätään paraikaa uutta hotellia, eikä ihan turhaan. Paikka sijaitsee huikeissa maisemissa aivan pohjoisrannikolla. Vuorten korkeus ympärillä huimaa päätä ja hieman huimaamaan pistää myös, kun näkee lukuisat lumivyöryesteet rinteillä.

Kaupunki rakennuksineen on, noh, ei mikään arkkitehtuurin riemuvoitto, mutta sellaista ei täällä enää oikein osaa odottaakaan. Islannissa mua harvoin on lämmittänyt talot tai kaupunkien ulkoinen olemus. Siglufjörđurista tuli mieleen Alaska, sen verran mitä kuvia sieltä olen nähnyt. Jonkinlaista karismaa paikassa kuitenkin oli, ehkä sen historia? Vierailun arvoinen se on ehdottomasti, vähintään jo museonsa takia. Sen jälkeen voi vaikka mennä kahville Kaffi Rauđkaan, joka sijaitsee vanhassa satamamakasiinissa. Siglufjörđuria ei kannata tuomita ulkokuoren perusteella, ovien sisäpuolelta löytyy kiehtova pieni kaupunki.

Ja loppuun vielä pari #onlyiniceland juttua. Tuuli voi olla täällä niin kova, että se repii mukanaan asfaltin tiestä. Ei kannata säikähtää hetkellistä soratietä, se saattoi olla asfalttia vielä edellisviikolla. Myös tunnelit vuorten läpi on täällä toisinaan kuumottavia. Ei kannata ainakaan ajaa talla pohjassa yhden auton levyisessä tunnelissa bussilla, tai muuten joudutaan pian peruuttelemaan vastaantulevan rekan takia. En tiedä kuskista, mutta oma verenpaine ainakin käväisi aika korkealla. 

Translation: Field Trip to Siglufjörđur. Charismatic little town in northern Iceland and they have a amazing museum, which is worth to check out. 

 P.S.

Suomesta saapui pieniä lääkkeitä koti-ikävään. Kiitos! :)

Hvađ er ađ frétta?

Bara vel. Ég laera islensku á hverjum degi og laera undir próf einnig. Ég hef mikiđ ađ gera nú. Mutta ei anneta sellaisten asioiden haitata, sillä Akureyristä löytyy monta asiaa, jotka kuuluu viikottaisiin rutiineihin. Koska en tällä hetkellä ehdi poistua kaupungista, aloin miettiä, mitä ovat ne kuuluisat pienet asiat, jotka tekee täällä asumisesta hauskaa. Ja ainaisten maisemakuvien sijaan ajattelin esitellä sitä ihan normaalia arkea. Sitäkin nimittäin vaihdossa on olemassa, vaikka ei heti uskoisi.

Jäätelö. Lähdetään nyt vahvasti liikkeelle ruokalinjalle, koskapa mikä olisi sen rakkaampaa.   Vakiojäätelöpaikakseni olen valinnut keskustassa sijaitsevan Ísbuđinin. Jäätelö on täällä vähän hienompi juttu, kuin perusvalion kiskalla kesäsuomessa. Mauista löytyy vuoden jäätelö (testattu, hyvä!). Listalla on myös pehmistä ja pehmisshakea, johon voi valita kolmen metrin rivistöltä lisukkeita mansikoista salmiakkiin ja kuumaan suklaakastikkeeseen. Putiikki sijaitsee kätevästi linkkuaseman vieressä… ja niitä linkkuja kun menee kerran tunnissa, niin pakkohan niitä on jossain odotella.

   
     Pulla. Kakkupalat näissä kahviloissa on nimittäin sen kokoisia, ettei tää tyttö tuu ihan heti lähtemään tuulen mukaan. Ylipäätään tarkoitan tällä nyt Akureyrin kahviloita. Täällä vallitsee erittäin hyvä santsauskäytäntö: kahvia saa juoda niin paljon kuin haluaa, päivän keittoa syödä niin paljon kuin haluaa, leipää vetää niin paljon kuin napa jaksaa ja kakkupaloja ei jaksa edes yhtä syödä yksin. Parasta kakkua ja keittoa löytää Kaffi Ilmurista, kahvin mekka on Te og Kaffi ja voileipien teossa kunnostautuu Bláa Kannan. Kahvilat on täällä alkanut vastata omaa olohuonetta, sen verran niissä tulee pyörittyä.

Sali. Kaiken jäätelön ja pullan eteen on kai sitten tehtäväki jotain. Yliopiston ilmainen Sali on motivaation ehtymätön lähde, sillä se ei tunne tekosyitä. Suomessa niin usein käyttämäni ”sataa vettä, en jaksa kävellä salille” ei toimi täällä, kun Sali huutelee nimeäni, heti kun astun viimeiseltä luennolta ulos. Eikä Suomessa saa katsella edes maksullisten salien ikkunasta vuoristomaisemaa.

Thermal pools. Huijaan itseäni tosi usein sanomalla, että menen uimaan, joka on yleensä yhtä kuin lillumista puolitoista tuntia hot tubissa ulkosalla. Mutta toisaalta hukkasin uimalasit, joten se on ainoa vaihtoehto. Pitääkö tähän nyt lisätä jotain perusteluja?

Familydinnerit. Epäsäännöllisen säännöllisesti Utsteinin keittiön valtaa koko vaihtarikäytävän porukka kokkaamaan yhteisen aterian. Tähän mennessä on kokeiltu italialaiset, kiinalaiset, bulgarialaiset ja muutamat muut teema-ateriat. Jälkiruokien kestohitiksi ovat nousseet suomalaiset lätyt. Tärkeintä ei kuitenkaan ole ruoka vaan seura ja erityisesti viikon ajalta kertyneet juorut muiden asuntoloiden vaihtareista. No kyllä siellä ihan aiheestakin puhutaan, kuten seuraavista roadtripeistä.

Vaihtarikaverit. Aww. Niin paljon kuin läksytänkin poikia keittiön siivouksesta (ja siitä olen ansainnut lisänimen ”flatmom”), niin en silti vaihtais täällä syntynyttä porukkaa muuhun. Sen lisäksi, että vertaistukea koti-ikävään löytyy samalta käytävältä, saan myös usein herätä ukulelen säveliin. Hyvällä porukalla on tehty monta hyvää reissua ja vietetty monta hyvää iltaa myös koti-Utsteinissa. Oon jo aiemmin maininnut, että tää ei ole mikään designin helmi, mutta hyvät tyypit on tehny tästäkin aivan asuttavan paikan. Porukka hajoaa viikon päästä, kun osa lähtee kotiin hieman mua aiemmin. On kuitenkin kiva tietää, että taas on muutamassa Euroopan kolkassa yöpaikka tiedossa, jos eksyy sinnepäin matkustamaan.

Tästä tuli nyt tällainen kuusi parasta asiaa arjessani-postaus. Kohta arki saa taukoa, ensi maanantain tentin jälkeen helpottaa ja elämä tien päällä saa taas sijaa… suunnitelmat ei oo ihan valmiina… mutta ne selviää sitten siellä tien päällä. Sjáumst!

Translation: Six little things that always cheer me up: Icecream, cake and coffee, gym, thermal pools, familydinner and my awesome friends here in Akureyri.

Kotivuorilla

Viime postauksessa taisin mainita jotain hiihtoretkestä Lambin mökille. Sehän meni ihan suunnitellusti: eli tuli myrsky, suli lumet ja retki peruuntui, perusjuttuja! Onneksi se ei ole Islannin ainoa mökki. Eilen lähdettiin, myrskyn laannuttua, suhteellisen spontaanisti haikkaamaan ”kotivuorille”, eli Akureyrin välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle vuorelle ja siellä sijaitsevalle Gamlin mökille.

Paikalle pääsee yllättävän kätevästi suuntaamalla ensin kohti Kjarnaskoguria ja siitä Hamrarin leirintäalueen kautta ylöspäin. Reitti oli merkitty puukepein, mutta lukuisten sulavesipurojen takia reittiä sovellettiin ja kiikuttiin kuka mistäkin, jyrkänteen yli kohti mökkiä. Matkaan menee ehkä tunti hyvällä kelillä, meillä meni puolitoista. Mökillä heitettiin reput selästä ja käveltiin vielä edemmäs katsomaan Akureyriä ilta-auringossa ja bongaamaan sulaveden tekemä vesiputous.

Mökillä sain suuren vastuun: mun suomalaisena on tottakai omattava kuudes aisti revontulien suhteen ja osattava taikoa ne esiin. Menin lupaamaan, että kyllä ne sieltä puoliltaöin tulee, katotaan vaan. Jotain magiaa lupauksessa oli, kun 00.15 taivaalta löytyi suomalaisenkin mittapuulla isot revontulet. Värittömät kyllä, mutta isot. On muuten vaikea kuvitella, ennen kuin näkee, millainen on ulkomaalaisten innostus revontulista. Itselle ne on yhtä tuttuja juttuja kuin tähtikirkas taivas talviyönä. Sitä hihkumisen määrää, kun ne vihdoinkin näkee.

Ilta autiotuvassa kului kaminaa kohennellen ja eri maiden arvoituspeleissä, siis kaikin puolin leppoisasti. Voi nyt kuulostaa hiukan oudolta, mutta teki ihan hyvää päästä kaupungin ”vilinästä” rauhaan mökkeilemään. Tai ehkä vaan asuntolasta hetkeksi pois, tämä kun ei mikään henkeäsalpaava ilmestys ole. Ainoa mitä kaipasin ja kovasti kaipasinkin haikkailun ja kylmän tuulen jälkeen, oli sauna. Saisivat opetella sen tavan muuallakin kuin Suomessa, mökkeilystä puuttuu jotain tosi olennaista ilman saunaa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin Allt i lagi ja sjáumst!

Translation:

We hiked to the Gamli-cabin which is very near the town of Akureyri and free to use for everyone. Wonderful place to see Akureyri from the mountains. We even saw few northern lights during the night. As a Finn, the only thing I missed was Sauna! Would have been the best thing after hiking in a cold wind. 

Just a bit windy.

Gamli

Góđa Helgi!

Nyt on kyllä tapahtunut pienimuotoinen ihme. Islantilainen tuli juttelemaan, omasta tahdosta eikä paennut, kun vastaukseni oli ”Èg tala ekki islensku!” (ainakaan kovin paljoa). Nainen vaihtoi sujuvaan englantiin ja päivitteli teiden jäistä tilannetta. Ihme tapahtui pienvenesatamassa, jonne lähdin pakoon esseentekoahdistusta ja koti-ikävää. Satamissa on sitä jotain, joka rauhottaa mieltä. Päivä oli aurinkoinen ja ihmiset huolsivat veneitä kevätkuntoon. Nainen kyseli opinnoista ja innostui kuultuaan, että tulen Suomesta. Pian keskusteluun oli huudettu mukaan oma mies ja siskon mies, joka oli ollut kuukauden moottoripyöräajelulla Skandinavissa. Mieleenpainunein asia oli, että kuukauden sisällä oli satanut ainoastaan kerran: Helsinki-Vaasa välillä.

Keskustelutuokion ja Góđa helgien toivotusten jälkeen fiilis oli parempi. Arvata saattaa, että Juliuksen lähdön jälkeen oli ollut sellainen pienimuotoinen ikävä Suomeen. Tälle viikonlopulle sattui Circumpolar North-kurssin toinen take home-exam, joka kiinnostavasta aiheesta huolimatta tökki lauantaina erittäin pahasti. Paikallisen kanssa juttelu Akureyristä auttaa enemmän kuin voi kuvitellakaan. Paikka alkoi taas näyttää kauniilta. Kevätaurinko näyttäytyy täällä yhä enemmän. Sataman viereisellä kalliolla istuessa, ison laivan mennessä ohi kohti suurta merta mietin, että varmaan tätäkin paikkaa tulee sitten vastaavasti ikävä Suomessa.

Edellisviikonloppuna tuli muuten käytyä tsekkaamassa Kjarnaskógur, metsien metsä, Islannin ylpeys. Miten sen nyt ottaa, kuvitelkaa mieleenne 70-vuotias metsä… eihän se kovin ihmeellinen suomalaisen silmään ollut. Löytyi sieltä kuitenkin hiihtoladut ja paikalliset olivat paikalla suhteellisen lukuisasti, ilmeisesti jakavat suomalaisten innon hiihtämiseen. Vähän on harmi, että ladut sijaitsee pitkähkön matkan päässä keskustasta ja vaikka kävellen sinne pääsisikin, niin suksien kantaminen saattaisi olla vähän liian työlästä, jos siis haluaisi vielä jaksaa hiihtääkkin sen jälkeen ja kävellä kotiin. Puhumattakaan siitä, että pitäähän ne suksetkin vuokrata.

Hiihtämään saattaa päästä ensi viikonloppuna, kun mennään yöksi Lambin mökille. Paikka sijaitsee 10 kilometrin päässä Akureyrista, mutta talvireittiä ei ole. Jos hanki kantaa, niin vuokraan sukset reissuun. Muussa tapauksessa paikan päälle pitää tarpoa hangessa.

Tänään testattiin Hofin brunssi. Buffetpöytä notkui niitä herkkuja, mitä ei ole hetkeen päässyt makustelemaan: graavilohta, savulihaa, Brie-juustoa… Kolme tuntiahan siellä istuttiin, mutta tauot oli pakollisia, että sai vielä vähän lisää syötyä. Hinta ei ollut aivan kamalan suolainen, n. 23e. Ei joka sunnuntainen homma, mutta ihan hyvä palkinto näin esseenteon jälkeen.

Kevättä hoputtaakseni ostin tänään uudet aurinkolasit. Kaikki vanhat rillit jätin Suomeen siinä erheellisessä luulossa, että Islannissa ei aurinko paista. Olin väärässä.

Sjáumst! 

On the road ja kuinka siitä selvittiin

Tämä näkyvyys oli hyvä. Huonointa ei voinut edes kuvata, kun jännitti liikaa.

Parin viikon blogihiljaisuus loppuu nyt. Kuviakin on kertynyt jo sen verran, että pakkohan niitä on päästä postaamaan muidenkin silmien iloksi. Pari viikkoa sitten tehty ”etelän” reissu täytynee kuitenkin jakaa pariin eri postaukseen. Etelällä tarkoitan tietenkin Jökulsárlónin jääjärveä ja sen vieressä sijaitsevaa merenrantaa, jossa on sitä kuuluisaa mustaa hiekkaa, sekä Vatnajökullin jäätikköä ja Höfniä. Itse ajomatkakin on jo oman tarinansa arvoinen, aloitetaan siis siitä.

Auto vuokrattiin viiteen henkeen perjantaiaamuna (20.1.) Akureyristä jo tutuksi tulleesta vuokraamosta. Jotain kertoo kai, että työntekijät muistaa jo nimen ja kansallisuuden. Tavoitteena oli saavuttaa Höfn saman päivän iltana, mikä ei normaalisti ole mahdotonta, sillä matkaa on n. 500km. Vuorien keskelle päästessä meinasi autonkeula kääntyä kiireenvilkkaa takaisin Akureyriin. Tuulen nostattama lumi ja matalalla riippuvat pilvet teki selvän, että näkyvyys oli kirjaimellisesti nollassa. Kuvitelkaa mieleenne tie ja tienvarressa olevat keltaiset ”aputikut”. Myrskyn keskeltä näki yhden tikun kerrallaan: siis noin metrin kerrallaan. Minne suuntaan vain katsoikin, oli ympärillä valkoista hattaraa. Ne harvat hetket, kun eteenpäin näki kolme tolppaa kerrallaan, olivat niitä hetkiä kun uskalsi hengittää. Muuten etupenkillä ei räpäytetty silmiä kertaakaan. Ihan täyttä varmuutta ei aina ollut, mennäänkö nyt ylä- vai alamäkeen vai kenties tasaista.

Oma jännitysmomenttinsa oli, kun n. 30km ennen puoliväliä (Egillstađiria) edessä oleva auto löi jarrut pohjaan ja humpsahti penkkaan. Ironista kyllä; väistääkseen toista penkassa olevaa autoa. Oma auto saatiin onneksi pysymään tien päällä ja pysähdyttiin auttamaan. Paikalle osui myös islantilainen pariskunta, joiden mielestä penkassa olevat turistit olivat hulvaton näky. Mainitessani herralle : ”the weather is truly horrible now, isn’t it?”, hän totesi iloisesti “no, no, it is quite okay”. Mitäs sitä toisaalta turhaan ressaamaan, jos paikasta toiseen on päästävä joka tapauksessa. Henkilö- ja autovahingoiltakin tässä tapauksessa säästyttiin. Ainoa menetys oli aika: roadrescue soitettiin paikalle ja turistit jäivät odottelemaan noin tunniksi. Note to self: islannissa on joko varattava tarpeeksi aikaa tai unohdettava sana kiire.

Islannissa ei onneksi tarvitse niin huolehtia tien päälle jäämisestä. Roadrescue on luotettava ja ennenkaikkea ilmainen, kunhan vain pysyy teillä, jotka on merkitty avoinna oleviksi. Millä se sitten kustannetaan? Islantilaiset paukuttelevat raketteja innokkaasti koko Uuden Vuoden, aina loppiaiseen asti ja kaikki raketteihin syydetyt rahat menevät Roadrescuen ylläpitoon. Tammikuun alussa ammuttujen rakettien määrästä päättelisin, että roadrescuella menee varmasti ihan hyvin.

Yksi huomionarvoinen asia Islannissa talvisin on tiekartaston seurailu. Kaikki tiet eivät ole aina auki. Teille voi toki yrittää, mutta omalla vastuulla. Egillstađirista lähdettäessä saatiin saman tien matkaan lisää yli 100km, kun ajettiin ensin suljetulle tielle ja sitten kiertotietä kohti Höfniä. Sää sentään parani ja loppupuolikas saatiin ajaa rannikkoa pitkin hyvällä näkyvyydellä.

Itärannikko on muuten ajamisen arvoinen reitti. Autotie mutkittelee vuonojen reunaa pitkin, toisella puolen on meri ja toisella puolen vuoret. Maisemat palkitsi melkein toivonsa menettäneet reissaajat. 

Höfniin selvittiin yhdeksän tunnin ajon jälkeen. Etukäteen majapaikka oli varattu paikallisesta hostellista. Vaikka en itse ajanutkaan, niin vannon, että en enää ikinä valita Suomen lumipyräkistä, ne ei ole koskaan ollut mitään Islantiin verrattavaakaan. Lähinnä mukavia pikku tuulenpuuskia. Seuraavassa postauksessa lisää! Sjáumst!

IN ENGLISH:

Two weeks silence will stop now. We went for a road trip to Jökulsarlon and south coast (famous blacksand beaches!). I will tell more about them in my next post but in this one more about the driving itself: it was surely one of my most exciting driving trips in my life. We rent a car in Akureyri and headed towards Höfn. The snowstorm and wind at the mountains made the driving almost impossible. We could see maybe 1 meter ahead, it was just white everywhere.  Two cars ahead went off the road and we stopped to help. There’s not much you could do but just call to road rescue. 

Luckily an Icelandic couple stopped to help us and actually tell us where we were since we had no idea (you couldn’t see road signs). They seemed to very amused about tourists being in trouble. When I mentioned to the guy that the weather was horrible he just said happily that it was really okay. Icelandic people seem to be quite relaxed about their weather.

After Egillstađir (half way to Höfn) the weather was a lot better. East coast road has amazing landscapes and is truly worth to see if you are planning a road trip in Iceland. Road follows the coastline. On the other side is the sea and the other steep mountains.

We reached Höfn after 9hours of driving and I made a promise to myself: I will never complain about the weather in Finland again.