Puffins!

Välipäivänä Vikissä käytiin lähiajelulla Dyrholaeylla ja Reynisdrangarilla. Dyrholaey on ollut alkujaan tuliperäinen saari, joka on sittemmin tullut osaksi manteretta merenpinnan laskiessa. Alueelta löytyy itse kallio ja rannalta meren tekemiä luolia. Kyltit varoittelevat rannalla liikkumisesta, paikalla merenpinta voi nousta äkistikin. Luotin kuitenkin omaan arviointikykyyn sen verran, että uskaltauduin kävelylle luoliin. Suoraan ylöspäin kohoavat mustat kalliot ja luonnollisesti musta hiekkaranta vain korostuivat pilvisen sään ansiosta. Jeremy huomautti, että ei ihmettelisi, jos jostain putkahtaisi horisonttiin vielä musta piraattilaiva, sen verran mystinen tunnelma paikassa vallitsi.

Reynisdrangarilta löytyy luolan lisäksi myös laavapylväitä, jotka näyttävät isoilta askelmilta ja suorastaan huutavat joka ikistä turistia kiikkumaan niille valokuvattavaksi. Reynisdrangarilla voi myös päästä ihailemaan Vikiinkin näkyviä kalliopiikkejä lähempää, jos meri on tarpeeksi matalalla. Meidän aikaan se onneksi oli, vaikka terävien laavakivien lomassa sai siltikin hieman kiipeillä. Kalliokivillä istuessa sai kameran kanssa varoa aaltoja, jotka iskivät voimalla rantaan. Lähellä rantaa nähtiin myös hyljepariskunta saalistamassa kaloja.

Illalla mulle ei riittänyt päivän nähtävyydet vaan halusin nähdä Vikiä vielä vähän enemmän. Lähdettiin Jeremyn kanssa iltahaikkaukselle Reynisfjellille, jonka päältä avautuu hyvä näköala koko Vikiin, Reynisdrangarille ja Dyrholaeylle. Päällä jännitettiin varjoliitäjien lentoonlähtöä. Vaikka pelkään korkeita paikkoja niin sen verran siistiltä näytti, että pakko sitä on itekkin päästä joskus kokeilemaan.

Päätettiin kävellä vuoren reunaa vielä edemmäs ja onneksi käveltiin. Sieltä ne Lunnit löytyivät sattumalta ja laumoittain löytyivätkin. Kamera oli tietysti jäänyt hostellille, kuinkas muuten. No, ei muuta kuin maahan makuulle ja ryömien kohti kielekkeellä istuvia lunneja kamerapuhelin valmiina. Yllättävän lähelle päästiin, linnut oli ehkä metrin päässä ja me pelottavan lähellä kielekkeen reunaa. Ne on niin pieniä! Ainoa tietämykseni lunneista liittyy tunnettuun memeen, islannin turistikuvastoihin ja siihen, että monet tulevat bongaamaan lunneja muista maista asti. Kuvittelin ne aina sellaisiksi hanhien kokoisiksi. Mitä vielä, nehän oli lokkejakin pienempiä. Suloisia kumminkin värikkäässä nokassaan.