Vuonohyppelyä

Sunset in Sólskogar. 

Akureyrissä hyppäsimme hotellinomistaja Stefanin kyytiin. Hän oli ollut hakemassa puukuormaa ja aikoi tehdä laudoista paneelikoristeen hotelliinsa, jonka oli rakentanut vanhaan navettaansa. Islantilaisittain puukuormaa ei ollut sidottu turhan tarkkaan, tai oikeastaan ollenkaan. Stefanin päästellessä vuonon reunaa laudat hajosivat pitkin tietä ja pian oltiin juoksemassa lautoja takaisin peräkärryyn. Kiitokseksi Stefan tarjosi meille kahvit hotellillaan, joka oli muuten aivan todella kiva. Ravintolasta aukesi näkymä vuonoille ja Akureyriin toiselle puolen. Yöksikin oltaisiin saatu ilmaiseksi jäädä, mutta päätettiin päästä Egilsstađiriin.

Usko meinasi loppua heti matkan alkuun, kun odoteltiin hotellin kohdalla kyytiä kaksi tuntia. Kävi mielessä monta kertaa, ettei tää varmaan nyt niin hyvä idea ollutkaan. Bussitkin ehdittiin tarkistaa ja kerran käydä sisällä lämmittelemässä. Lopulta parin tunnin tiellä hyppelyn, kylttien piirtelyn ja muun huomionhakuisuuden jälkeen Akureyriläinen Anna pysähtyi ja ilmoitti ajavansa suoraan Egilsstađiriin. Tunnelma alkoi pikkuhiljaa parantua.

Egilsstađirissa suunnattiin ensin uimaan ja sitten majapaikkaan, joka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Yövyimme Adan islantilaisen kaverin vanhempien kasvihuonetilan taukotuvassa, josta löytyi sohva. Ihan riittävästi siis meille, ei opiskelija koskaan ilmaisesta kieltäydy. Iltakävelyllä löydettiin vielä läheltä pieni koski ja joki, sekä täydellinen paikka auringonlaskun ihailuun.

Fiilikset ekana iltana poukkoili laidasta laitaan. Väsytti ja mietin, että olikohan tää nyt oikeasti virhe, mitä jos ei päästäkkään tästä eteenpäin. Toisaalta seuraavaa päivää ootti positiivisella jännityksellä.

Fáskrúðsfjörður

Fáskrúðsfjörður

On the road. 

Toisen päivän tavoite oli Höfn. Idässä tie risteilee vuonojen reunaa ja matka taittuikin hyppelemällä vuonosta toiseen. Paikallisen vinkistä pysähdyttiin Islannin ”ranskalaisessa kylässä” eli Fáskrúðsfjörðurissa, josta tuli yksi mun lempikylistä Islannissa. Oon miettinyt, että missä täällä on ne viehättävät kalastajakylät, joita kuvissa oon nähnyt. No, tämä kylä vaikealla nimellä on yksi. Miksi se sitten on ranskalainen? Fáskrúðsfjörðurissa kaikki tienviitatkin ovat islanniksi ja ranskaksi. Asia selvisi paikallisen hotellin yhteydessä olevasta museosta: kylä on ollut ranskalaisten merimiesten pääpaikka aina vuoteen 1935. Kylästä löytyy ranskalainen sairaala, konsulaatti, kappeli ja hautausmaa.

Hetken kyytionnen jälkeen jäätiin vähän pidemmäksi aikaa tienvarteen Stöđvarfjörđuriin. Kyydittömyys johtui yksinkertaisesti autojen vähäisyydestä. Asia ei edes haitannut, keli oli mitä parhain. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ympärillä oli vuoret, pienet vesiputoukset ja vuono. Reissu alkoi todellakin tuntua saaneen merkityksen. Auringon lämmittäessä nukahdin päiväunet pellon reunalla reppu tyynynä, kunnes englantilainen Richard poimi meidät kyytiin ja päästiin suoraan Höfniin. 

Translation: Our first destination was from Akureyri to Egilsstađir. We almost lost our hope, since we had to wait for a ride for two hours. Luckily we then got a ride straight to Egilsstađir. There we tested the local pool and spent one night near Sólskogar. Next day we managed to get to Höfn. On the way we visited the so called "French Village" of Iceland: Fáskrúðsfjörður. It used to be the main harbor for french fishermen until 1935. It was a lovely town and definitely worth to visit. 

Evening in Höfn.