Farmeja ja Issikoita

Alamme päästä Suuressa Islannin Ympäri-tarinassani loppuun. Viimeisen yön vietimme Brautarholtin farmilla, jonne päädyimme taas peri-islantilaiseen tapaan tutun tutun kautta. Farmin omistava saksalais-islantilainen pariskunta majoitti meidät vierashuoneeseensa (ja siitä iso kiitos heille). Saimme lisäksi tutustua islantilaiseen farmiin. Paikasta löytyi lehmiä, lampaita, pari issikkaa ja kanoja. Kaikki tämä oli käytännössä kahden ihmisen vastuulla… en voinut muuta kuin ihailla. Ilta kului iltapalan ja teen äärellä. Pitkälle yöhön juttelimme islantilaisesta lampaanpaimennuksesta ja pariskunta halusi innokkaasti tietää, kuinka täällä Suomessa oikein onnistuu poronhoito. Parhaani mukaan vastailin kymmeniin kysymyksiin. Illan lopulla tehtiinkin jo vertailua siitä, millaisia korvamerkkejä Suomessa on poroilla ja Islannissa lampailla.

Seuraavana aamuna saimme vielä ennen lähtöämme opastetun farmikierroksen perheen 6- ja 4-vuotiailta tytöiltä, jotka puhuivat sujuvasti saksaa ja islantia. Tutuksi kävivät issikat ja lampaidenruokinta, välissä juostiin pakoon vihaisia kukkoja ja tervehdimme myös naapurissa asuvaa isoisää. Opimme, että kyseisenä päivänä ei ollut koulua: 23.4. juhlitaan Kesän Ensimmäistä Päivää. Kesäinen se ei tosin ollut, sillä lunta tuprutti taivaalta (ja se lumisade jatkui viikon). Lähtiessäni toivotin perheen lämpimästi tervetulleeksi Suomeen. Ehkä joskus voisi tullakin, he lupailivat.

Islannissa olen kokenut enemmän pyyteetöntä hyvää tahtoa kuin Suomessa. Brautarholtilaiset olivat vain yksi esimerkki avoimista ihmisistä, jotka mielellään majoittivat tuntemattomat matkaajat, tarjoilivat iltapalaa ja esittelivät omaa elämäänsä meille. Islantilaiset eivät juokse suin päin auttamaan: heiltä täytyy osata pyytää, mutta pyyntöön osataan myös vastata. Tottakai on niin, että Suomessa en juurikaan hakeudu samanlaisiin tilanteisiin. Haluan kuitenkin jakaa myös toisen esimerkin, jossa islannin avoimuus näkyi.

Kyse ei ole aina edes islantilaisista. On ihan sama mikä kansallisuus on kyseessä, islannin avoimuus taitaa siirtyä ihmisiin hengitysilman kautta. Viimeisen viikonloppuni vietin Dalvikissa (n. 30km Akureyristä), jossa pääsin sitten vihdoin ja viimein ratsastamaan niillä islanninhevosilla. Tapasin ruotsalaisten vaihtareiden kautta ruotsalaisen Ellenin, joka asuu Dalvikissa. Monen mutkan kautta päädyin ratsastamaan hänen kanssaan þýturilla. Pääsin ratsastamaan lauantaina ja sunnuntaina. Alkujännitystä lievensin kokeilemalla menoa ensin maneesissa ja sitten vasta ulkona. Kyllähän se töltti taittui ja þýtur oli mitä mainioin ratsu: menohaluja löytyi, mutta kontrolli pysyi silti.

Odotin Dalvikin viikonlopulta lähinnä rauhaisaa hevostelua, mutta päädyinkin lauantai-iltana vielä baarikierrokselle Dalvikin yöhön. En edes tiennyt koko kaupungissa olevan baaria (taikka sitten kolmea!). Ellen otti minut mukaansa suomalais-islantilaisen pariskunnan etkoille, josta matka jatkui pariin pubiin. Ehkä hauskin baari-iltani islannissa! Opin ainakin paikallisille tavoille, kun minulle tilattiin ”Slammur Hundur” eli ”Hullu Koira”-shotti. Dagen efterit lieventyivät seuraavana päivänä onneksi nopeasti tallilla.

Blogiin on tiedossa vielä pari postausta, joista toinen islannista. Pääsin toiseksi viimeisenä päivänä käymään vielä toisella lammasfarmilla lähellä Akureyriä. Astetta hektisempi vierailu oli kyseessä, kun paikasta löytyi n. 400 odottavaa äitiä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.