Miltä Suomi maistuu?

Tällä hetkellä haistan keittiöstä tulevan jauhelihakastikkeen tuoksun. Muutos on iso verrattuna elämään Islannissa: pastan lisukkeena nautin lähinnä kasviksia. Ajattelin näin muutaman viikon Suomessa olon jälkeen tehdä vielä postauksen siitä, miltä kotiinpaluu on tuntunut.

Lähdin Islannista sekavin tuntein. Toisaalta odotin kotiinpaluuta kuin kuuta nousevaa ja toisaalta olin välissä haikeuden aiheuttamissa nostalgioissa, kun katselin Akureyrin vuoria ja vuonoja. Vaihtarikavereille jätin haikeita hyvästejä Backpackersissa ja viimeistä kertaa kävin myös Sundlaugin hottubeissa. Viimeisenä aamuna Buddy Studentini haki minut Utsteinista ja ajoi lentokentälle. Reykjavikissa vietin vielä yhden yön ja päivä siellä oli tunnelmaltaan jotain todella outoa. Aurinko paistoi, jouduin riisumaan lopapeysan yltäni ja kaupungin läpi kulki tanssiva ja laulava paraati. Aivan kuin Islanti olisi sanonut ”Jää vielä hetkeksi”.

Jäädä en voinut. Aamuyöllä kolmelta hyppäsin bussiin ja monen tunnin reissaamisen jälkeen löysin itseni hämmentyneenä Helsinki-Vantaalta ja seuraavana aamuna jo Rovaniemeltä. Istuin kesäasuntoni takapihalla ekana aamuna juomassa pannukahvia ja miettimässä, kuinka kaukaiselta Islanti jo tuntui. Yhdessä hetkessä olin aivan toisessa maailmassa, tutussa ja turvallisessa, paikassa joka ei ollut muuttunut ollenkaan lähtöni jälkeen.

Voin kaiketi turvallisesti sanoa, että minulle ei iskenyt sen kummempaa kulttuurishokkia tai masennusta palatessani Suomeen. Minulle vaikeinta oli tottua siihen, että mikään täällä ei ollut muuttunut (vaikken mitää isompaa muutosta olisi välttämättä kaivannutkaan). Itse huomasin joitain muutoksia itsessäni vaihdon aikana. En ehkä muille ihmisille näkyviä, mutta minulle itselleni. Rauhoituin ja löysin muutamat entiset mielenkiinnon kohteet uudelleen, esimerkiksi valokuvauksen ja kirjoittamisen. Nyt hetken kotona olon jälkeen olen todennut, että muutokset voi pitää, mutta ne täytyy vain sopeuttaa erilaiseen elämäntilanteeseen. Vaihto on loistavaa aikaa pienelle (ja vähän kliseiselle) oman mielen tutkiskelulle.

Hieman vaikeaa on ollut tottua myös siihen, ettei Suomessa kaverihengailu ole ollut yhtä isossa roolissa kuin Islannissa. Vaihtariyhteisö oli tekemisissä tiiviisti päivittäin ja tarvittaessa joku löytyi seuraavaan oveen koputtamalla. Suomessa jokaisella on kesän alkaessa omat työ- ja muut kiireet, myös minulla itselläni. Muutamaa vaihtarikaveria on todella ikävä, mutta onneksi vierailusuunnitelmia on tehty puolin ja toisin.

No entäs käytännön asiat? Puiden näkeminen tuntui aivan käsittämättömältä, mutta erittäin tervetulleelta. Samoin oma keittiö ja jääkaappi, jonka sisältö koostuu ruuista, jotka ovat ihanan halpoja. Ensimmäisellä viikolla minuun iskikin pienimuotoinen ostohysteria. Suomalaisten täsmällisyyden olen ottanut vastaan ristiriitaisena. Olin Islannissa jo lähes ylpeä, että aloin sietämään venyviä aikatauluja ja spontaaniutta. Suomessa olen ollut salaa tyytyväinen aikataulujen pitävyyteen.

Moniin kysymyksiin siitä, millainen maa Islanti on, on ollut vaikea vastata niin, että kykenisin kertomaan totuudeen. Islanti täytyy kokea. Olen todella onnellinen siitä, että sain kokea Islannin hieman eri näkökulmasta kuin tavallinen turisti. Ikävöin vuoria ja kuumia lähteitä, joka puolella olevia hevosia ja Eyjafjörduria. Ikävöin autioita teitä, asumattomia seutuja ja loppumattomia luonnonkohteita, jotka haluaisi nähdä. Sanomattakin on selvää, etten nähnyt vielä kaikkea, varsinkin kun sisämaan tiet eivät olleet auki edes lähtiessäni. Palaan Islantiin aivan varmasti ja toivon mukaan siihen ei kulu vuotta kauempaa. Maalla on minulle vielä paljon annettavaa. 

Photo by Anna

Arkinen Akureyri

Sain pyynnön voisinko kirjoittaa vielä postauksen enemmän siitä, millaista on olla vaihtarina Akureyrissä. Millainen on Islannin hintataso Suomeen verrattuna, millaisia aktiviteetteja löytyy ja mitkä olivat arkirutiineja? Joten täältä tulee postaus arkisesta Akureyristä!

Asuminen:

Asuin Akureyrissä siis Utsteinissa, joka on paikallisen OAS:n eli Festan omistama opiskelija-asuntola. Akureyrissä voi Utsteininn lisäksi asua myös muutamissa Guest Houseissa, jotka majoittaa vaihtareita off-seasonina. Oma asumukseni sijaitsi melko lähellä yliopistoa, mutta hieman kaueampana keskustasta. Kävellen matka keskustaan kesti n. 25 minuuttia, mutta hätä ei ollut sen näköinen: Akureyrissa on ilmaiset bussit. Linjoja on neljä (tai oikeastaan kuusi) ja ne kulkevat yllättävänkin kattavasti joka puolelle suunnilleen kerran tunnissa. Vuokrani vaihteli 280-300euron välillä kuukaudessa. Minulla oli oma huone, vessan ja suihkun jaoin yhden hengen kanssa ja keittiön viiden muun kanssa.

Kaupat, ravintolat ja hintataso:

Kaupassakäynti sujui halviten Bónuksessa, joka vastannee kooltaan ehkä suomalaista Supermarkettia. Tästä ketjusta löytyy kaikki olennainen ja ennen kaikkea halvimmalla. Hintaero vaikkapa Netto-ketjuun oli yllättävänkin iso. Islannissa kalleinta on liha ja kana. En ostanut juuri koskaan kyseisiä tuotteita, kun kanan kilohinta saattoi kivuta 20 euroon. Myös juusto oli kallista, lähes tuplahintaista suomeen verrattuna. Yleinen hintataso on suomea hiukan korkeampi, mutta ei aivan Norjan tasoa. Valinnanvaraa ei toki ole aivan yhtä paljon ja toisinaan Akureyrin ympäröivät lumimyrskyt: tuotteet saattoivat loppua ennen uutta lähetystä. Kävin kaupassa yleensä kerran viikossa ja raahasin mukana yleensä sitten kunnolla tavaraa. Arvioisin, että viikossa ruokaan kului n. 60-70e riippuen siitä mitä nyt sitten sattui ostamaan ja lipsuiko mukaan vähän turhuuksiakin.

Ruoka kannattaa kuitenkin mieluummin ostaa kaupasta ja tehdä yliopistolle omat eväät, sillä kouluruuan hinta kampuksella oli n. 7-8e ateria. Ylioppilaskunta tarjoaa kampuksella jääkaapin ja mikron. Hintataso myös ravintoloissa oli luonnollisesti korkeampi kuin Suomessa, mutta suosittelisin silti tsekkaamaan ainakin Hamburger Faktorin ja Kung Fu Sushin. Myös Hofin brunssi (n. 23e) on erittäin hyvä. Akureyri Backpackers tarjoaa opiskelijaystävälliseen hintaan burgerin ja lohkoperunat tiistaisin 1000 kruunulla, eli n. 6 eurolla.

Arkirutiinit ja aktiviteetit:

Arkirutiinini koostuivat aika normaaleista asioista. Luentoja oli neljänä päivänä viikossa ja niiden jälkeen kävin hyödyntämässä yliopiston ilmaista kuntosalia. Kausikortti tuli hankittua Akureyrin uimalaan, joka oli yksi lempipaikoistani: ei ole parempaa tapaa rentoutua kuin istumalla pakkasilmassa hottubissa. Akureyrissä vallitsee myös erittäin hyvä kahvilakulttuuri: Suomessa en ole oikeastaan ollenkaan uskaltautunut kahville yksin, mutta asia sai muutoksen. Harva se päivä istuin koneen kanssa Te og Kaffissa, Kaffi Ilmurissa tai Bláa Kannanissa. Kavereitakin tuli usein tavattua kahvilla. Tai sitten Backpackersissa iltaisin: hostelli, mutta myös suosittu kahvila/baari.

Akureyristä löytyy tekemistä. Kaupungissa järjestettiin paljon konsertteja ja musiikkitarjontaa löytyi metallista poppiin ja klassiseen. Itse en valitettavasti ehtinyt yhteenkään konserttiin, mutta muutama vaihtari kävi useammassakin, joten oletan, että ne olivat hyviä. Akureyristä löytyy myös taidemuseo ja erittäin hyvä kirjasto. Museoita on muunkinlaisia: on historiallista ja lentokonemuseota. Akureyrin laitamilla sijaitsee myös Hliđarfjellin laskettelukeskus ja Kjarnaskogurin hiihtoladut. Vuorille voi lähteä myös haikkailemaan muuten vaan ja yöpyä muutamissa autiotuvissa (Esimerkiksi Gamlille).

Jokainen vaihtariporukka muodostaa varmasti omat juttunsa ja vuodenajatkin vaikuttavat asiaan. Minulle tärkeitä arjessa olivat Utsteinn-porukalla pitämämme familydinnerit, kahvittelut keskustassa ja uimassa käyminen. Kavereita asui myös muissa asuntoloissa, joten kaveriporukka ei rajoittunut ainoastaan omiin kämppiksiin. Aikaa tuli vietettyä isommallakin porukalla ja varmasti osa tulee olemaan elinikäisiä ystäviä.

Muutamista arkijutuista kerroin myös tässä postauksessa.

Opiskelu ja kurssit:

Keräsin Akureyristä mukaani 30 opintopistettä ja kävin yhteensä viisi kurssia. Kurssit olivat kuuden opintopisteen laajuisia. Kävin seuraavat kurssit: Deconstruction of the 20th century, Peoples and Cultures of Circumpolar North, Project Management, Icelandic language ja Icelandic history, society and culture. Pidin kursseista ja luennoitsijoista, jotka olivat aidon innostuneita aiheistaan. Luennoitsijoita oli helppo lähestyä ja he rohkaisivat itsekin tulemaan juttusille, jos on jotain kysyttävää. Luennoilla vallitsi keskusteleva ilmapiiri, eikä tuppisuuksi saanut jäädä. Itse opiskelen viestintää, joten kurssit eivät juuri edistäneet varsinaisia opintojani. Olen silti sitä mieltä, että välissä voi opiskella vähän muutakin kuin omia juttuja. Kursseilla oppi paitsi uutta kurssin aiheesta, myös uusia tapoja opiskella. Kurssien työmäärä jakautui tasaisemmin koko kurssille kuin Suomessa. Oli välitenttejä, moniosaisia ryhmätöitä ja kotitenttejä. Pidin erityisesti kotitenteistä, joissa kirjoitettiin parissa päivässä essee annetusta aiheesta. Uudet tavat opiskella laajentaa vähän näkökulmaa ylipäätään. 

Mikäli joku miettii pitäisikö lähteä vaihtoon Akureyriin, niin suosittelen todella lämpimästi. Kurssivalintamahdollisuudet eivät ole ehkä laajimmat eikä kaupunki todellakaan mikään iso. Akureyri on kuitenkin paikka, jossa vaihdostasi tulee juuri sellainen millaisen siitä itse teet. Tekemistä löytyy, jos olet itse avoin ja silloin Akureyri ja Islanti juuri yllättävät. Lisäksi yliopisto sijaitsee varmasti yhdellä kauneimmista paikoista ja henkilökunta on avointa ja auttavaista. Meidän vaihtariporukka tuli myös ainakin hyvin toimeen keskenään ja ikävä jäi montaa tyyppiä. Onneksi nyt voi alkaa suunnitella matkaa Euroopan kohteisiin kavereiden luokse. 

Akureyri sijaitsi mielestäni keskellä parhainta Islantia. Luonnon rauhaan pääsee hetkessä ja maisemat Eyjafjördurilla ovat kertakaikkisen upeat. Jostainhan sekin kertoo, että pieni ikävä jäi ja seuraava reissua Islantiin suunnittelen jo kieli pitkällä, kunhan vain saan matkarahat säästettyä. 

Fagribær - Kaunis Farmi

Islantini huipentui paria päivää ennen Akureyristä lähtöä vielä vierailuun Fagribaerin farmilla, suomeksi siis ”kauniilla farmilla”. Liftatessa tutustuimme Farmilta kotoisin olevaan Annaan, joka kutsui meidät seuraamaan lampaiden poikimisaikaa. Lampaat on islannissa vähän eri juttu kuin suomessa. Niitä on kaikkialla, kuten hevosiakin. Kuuluisat villapaidat tehdään islannin omista lampaista, jotka sietävät muita paremmin kylmää ja kosteaa, sekä tietysti tuulta. Lisäksi lampaat elävät kesät vapaina vuorilla ja toisinaan niitä paimennetaan hevosten avulla. Ah, kuinka idyllistä.

Fagribaerilta löytyi n. 400 odottavaa äitiä. Paikan isäntä rakensi kiireisenä uusia aitauksia jo poikineille lampaille. Pikku karitsoja löytyi sieltä ja täältä, mutta suurin osa oli vielä syntymättä. Voin vain kuvitella sen hulinan, kun kaikki karitsat on jaloillaan. Kaiken keskellä juoksi perheen kaksi koiraa, joista toinen näytti niin paljon itsekin karitsalta, että lampaat erehtyivät luulemaan sitä omakseen.

Vähän odottamatta päästiin myös avustamaan Annaa karitsan synnyttämisessä. Olin valmistautunut lähinnä vaan vähän paijailemaan karitsoja, mutta sainkin astetta autenttisemman farmikokemuksen, kun olin yhtäkkiä polvillani vetämässä karitsaa sorkista tähän maailmaan. Adrenaliinitilat jatkui aina iltaan asti, ennen kun en tollastakaan oo päässyt tekemään.

Anna kertoi, että meno oli vielä meidän vierailun aikaan suhteellisen rauhallista. Parin päivän päästä alkaisi synnytyspiikki ja silloin karitsoja pullahtelisi ulos joka tunti. Perheenjäsenet päivystävät vuorotellen joka yö.

Farmi oli nimensä ansainnut. Ehkä kaunein tila, mitä islannissa näin. Vuonon rannalla, vuorten ympäröimänä. Kyllä kelpaisi viettää kuukauden tai ehkä parinkin farmiloma Fagribaerilla. Lopuksi saatiin vielä illalliseksi perheen itse vuonosta kalastamaa kalaa. Idylliä riitti kerrakseen. Mietin illalla, että jos Islantiin muuttaisin, niin perustaisin ehdottomasti oman lammasfarmin johonkin syrjäiseen kolkkaan. Ehkä vielä joskus. 

Translation:

We visited farm called Fagribær which means Beautiful farm and it surely did earn its name. Farm was on the fjord side, surrounded by mountains. I fell in love to the place right away. 

We were able to see how a typical Icelandic sheepfarm works and also how are things going in the lambing season. We were even allowed to help Anna to deliver a lamb. One of the greatest experiences in Iceland!

Takk Fyrir Anna! Það var frábært ađ heimsækja Fagribær! (Hope I got it right. :D)

Farmeja ja Issikoita

Alamme päästä Suuressa Islannin Ympäri-tarinassani loppuun. Viimeisen yön vietimme Brautarholtin farmilla, jonne päädyimme taas peri-islantilaiseen tapaan tutun tutun kautta. Farmin omistava saksalais-islantilainen pariskunta majoitti meidät vierashuoneeseensa (ja siitä iso kiitos heille). Saimme lisäksi tutustua islantilaiseen farmiin. Paikasta löytyi lehmiä, lampaita, pari issikkaa ja kanoja. Kaikki tämä oli käytännössä kahden ihmisen vastuulla… en voinut muuta kuin ihailla. Ilta kului iltapalan ja teen äärellä. Pitkälle yöhön juttelimme islantilaisesta lampaanpaimennuksesta ja pariskunta halusi innokkaasti tietää, kuinka täällä Suomessa oikein onnistuu poronhoito. Parhaani mukaan vastailin kymmeniin kysymyksiin. Illan lopulla tehtiinkin jo vertailua siitä, millaisia korvamerkkejä Suomessa on poroilla ja Islannissa lampailla.

Seuraavana aamuna saimme vielä ennen lähtöämme opastetun farmikierroksen perheen 6- ja 4-vuotiailta tytöiltä, jotka puhuivat sujuvasti saksaa ja islantia. Tutuksi kävivät issikat ja lampaidenruokinta, välissä juostiin pakoon vihaisia kukkoja ja tervehdimme myös naapurissa asuvaa isoisää. Opimme, että kyseisenä päivänä ei ollut koulua: 23.4. juhlitaan Kesän Ensimmäistä Päivää. Kesäinen se ei tosin ollut, sillä lunta tuprutti taivaalta (ja se lumisade jatkui viikon). Lähtiessäni toivotin perheen lämpimästi tervetulleeksi Suomeen. Ehkä joskus voisi tullakin, he lupailivat.

Islannissa olen kokenut enemmän pyyteetöntä hyvää tahtoa kuin Suomessa. Brautarholtilaiset olivat vain yksi esimerkki avoimista ihmisistä, jotka mielellään majoittivat tuntemattomat matkaajat, tarjoilivat iltapalaa ja esittelivät omaa elämäänsä meille. Islantilaiset eivät juokse suin päin auttamaan: heiltä täytyy osata pyytää, mutta pyyntöön osataan myös vastata. Tottakai on niin, että Suomessa en juurikaan hakeudu samanlaisiin tilanteisiin. Haluan kuitenkin jakaa myös toisen esimerkin, jossa islannin avoimuus näkyi.

Kyse ei ole aina edes islantilaisista. On ihan sama mikä kansallisuus on kyseessä, islannin avoimuus taitaa siirtyä ihmisiin hengitysilman kautta. Viimeisen viikonloppuni vietin Dalvikissa (n. 30km Akureyristä), jossa pääsin sitten vihdoin ja viimein ratsastamaan niillä islanninhevosilla. Tapasin ruotsalaisten vaihtareiden kautta ruotsalaisen Ellenin, joka asuu Dalvikissa. Monen mutkan kautta päädyin ratsastamaan hänen kanssaan þýturilla. Pääsin ratsastamaan lauantaina ja sunnuntaina. Alkujännitystä lievensin kokeilemalla menoa ensin maneesissa ja sitten vasta ulkona. Kyllähän se töltti taittui ja þýtur oli mitä mainioin ratsu: menohaluja löytyi, mutta kontrolli pysyi silti.

Odotin Dalvikin viikonlopulta lähinnä rauhaisaa hevostelua, mutta päädyinkin lauantai-iltana vielä baarikierrokselle Dalvikin yöhön. En edes tiennyt koko kaupungissa olevan baaria (taikka sitten kolmea!). Ellen otti minut mukaansa suomalais-islantilaisen pariskunnan etkoille, josta matka jatkui pariin pubiin. Ehkä hauskin baari-iltani islannissa! Opin ainakin paikallisille tavoille, kun minulle tilattiin ”Slammur Hundur” eli ”Hullu Koira”-shotti. Dagen efterit lieventyivät seuraavana päivänä onneksi nopeasti tallilla.

Blogiin on tiedossa vielä pari postausta, joista toinen islannista. Pääsin toiseksi viimeisenä päivänä käymään vielä toisella lammasfarmilla lähellä Akureyriä. Astetta hektisempi vierailu oli kyseessä, kun paikasta löytyi n. 400 odottavaa äitiä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. 

Snæfellsnes

Lumivuorenniemi eli Snaefellsnes oli kohteemme Borgarnesin jälkeen. Nimi tulee niemen kärjessä vuorilla sijaitsevasta jäätiköstä. Niemellä sijaitsee myös laavakenttiä ja lintukielekkeitä. Sää oli aurinkoinen, mutta kyydin suhteen oltiin vähän epävarmoja, jos halusimme niemelle mennä, niin meidän pitäisi kiertää se päivässä, sillä yöpymismahdollisuudet ovat aika rajalliset (pari kaupunkia ja hostellit täynnä). Meidän onneksi kuitenkin saksalaispariskunta noukki meidät kyytiin ja ilmoitti kiertävänsä koko niemen päivässä: täydellinen kyyti.

Ensin pysähdyimme laavakentille ja kävelimme rantaan. Värien kontrasti oli uskomaton, vaaleaa hiekkaa vasten olevat mustat laavakivikot ja taustalla siintävä sininen meri ja lumihuippuiset vuoret. Jos olisi ollut aikaa taikka varma kyyti myöhemmin, niin olisin voinut tehdä parin tunnin patikoinnin laavaluolalle, mutta tällä kertaa jäi välistä. Lisäsin sen ”Ensi kerralla”-nimiselle listalleni.

Tasaisin väliajoin Michael pysäytti auton hihkaisten ”photo time” ja niin me kaikki hypättiin ulos räpsäisemään kuva milloin mistäkin. Yritimme hottubille, mutta kyltti risteyksessä ilmoitti altaan olevan kiinni.

Lintukielekkeillä lunnit jäivät bongaamatta, mutta paikka oli muutenkin ihan näkemisen arvoinen. Holvikaarimaiset muodostelmat ja kapeat kielekkeet, joille pienellä uhkarohkeudella uskaltauduin kävelemään. Alapuolella pärskyvät aallot ja huutavat lokit. Kelpasi siellä hetki aurinkoa ottaa, en kiellä. Snaefellsnesillä sijaitsee myös Islannin ehkä kuuluisin vuori Kirkjufell, joka sijaitsee kätevästi tien varrella. Vuori ei ole iso, oikeastaan sen erikoisuus on kai sen ylhäisen yksinäinen sijainti keskellä tasamaata ja erikoinen muoto.

Lukuisten photo timien ja nähtävyyksien jälkeen pysähdyimme hampurilaisille Ólafsvíkiin. Rannikkoa pitkin ajettiin takaisin Borgarnesiin johon Michael ja Manuela jättivät meidät. Emme suinkaan jääneet toiseksi yöksi Borgarnesiin vaan suuntasimme yöksi kohti Brautarhotin farmia. 

Kultainen kierros

Selfossista lähdettiin liftaamaan Kultainen kierros, eli Golden Circle. Useimmat turistit tulevat Islannin lomallaan Reykjavikiin ja kiertävät kyseisen kierroksen. Nimi on paikallisen mukaan tullut taksikuskeilta, jotka keksivät ensimmäisinä ajaa kierroksen turistien kanssa ja kerätä siinä sivussa sievoiset summat voittoa taskuihinsa. Jaoimme kierroksen parille päivälle, vaikka autoillen sen menee helposti päivässä. Meillä ei kuitenkaan ollut kiire.

Saimme kyydin sattumoisin suomalaiselta pariskunnalta Geysirille ja Gullfossille. Perisuomalaiseen tapaan tiedustelin millainen se sää siellä kotona on ja onko teistäkin täällä kallista käydä kaupassa. Ada kysäisi puolen tunnin jälkeen minulta, mitkä ovat kyyditsijöimme nimet ja totesin, että enpä ole kysynyt. Saksalainen pyöritteli silmiään, että siinä on taas yhenlainen kansa. Jännä huomata itekkin, kuinka erilaista small talk on muiden kanssa verrattuna omaa kieltä puhuviin.

Geysirillä tarkoitetaan oikeastaan yhtä isoa hotpottia, joka kiehuu 80-100 celsiuksessa ja suihkahtelee aina silloin tällöin, tosin vähenevässä määrin. Me emme Geysirin purskahdusta nähneet, mutta sen sijaan viereisen hotpotin ”Strokkurin” nähtiin purskahtavan muutamaankin otteeseen. Alueelta löytyy myös monta muuta pienempää lähdettä, jotka kiehuvat ja purskahtelevat satunnaisesti. Pakko sanoa, että ihmismassat kamerat valmiina vähän söivät omaa fiilistä, eikä paikassa jaksanut ihan kauhean kauan olla. Tottakai kuumat lähteet on ihan näkeminen arvoinen juttu Islannin reissulla, mutta monta muuta autenttisempaakin paikkaa olen täältä löytänyt.

Kävimme myös Gullfossilla, joka Geysirin tavoin oli kansoitettu lukuisten turistibussien voimin. Vesiputous on suhteellisen iso ja sitä pääsee ihailemaankin monelta kantilta, mutta se ei mennyt putouksien Top-listallani kärkeen. Gullfossilta jäimme suomalaisten kyydistä ja saatiin heti perään kyyti aussipariskunnalta, joka päästeli vanhalla vuokra-auton kotterollaan huoletta menemään kuoppaisella soratiellä viikinkikypärät päässä. Pariskunta etsi Hekla-tulivuorta ja Game of Thronesin maisemia. Viikinkikypärätkin liittyivät kuulemma kyseiseen tv-sarjaan.

Seuraava stoppi oli Gamla Laugin, islannin vanhin rakennettu ”allas”. Kyseessä on siis oikeastaan luonnon oma hotpotti, joka on rajattu kivin ja hieman viilennetty ympäröivistä hotpoteista. Ehdottomasti käymisen arvoinen. Me saatiin nauttia ylhäisestä yksinäisyydestä ensimmäinen tunti ja sittenkin altaassa on kyllä tilaa useammalle. Ympäriltä löytyy pieniä ”geysireitä”, jotka purskahtelivat välissä. Aurinko paistoi ja me vain lilluteltiin lämpimässä vedessä. Islantia parhaimmillaan.

Nyt hyppään parin Reykjavikin päivän yli. En tehnyt pääkaupungissa oikeastaan sen ihmeempiä ja yksi päivä meni sadetta pidellen. Reykjavikista jatkettiin liftaten Golden Circlen viimeinen etappi: Thingvellir. Historiallisesti Islannille mittaamattoman tärkeä paikka, sillä siellä kokoontui Althingi, Islannin parlamentti vuosisatojen ajan. Ei se luontonsakaan puolesta kauhean merkityksetön paikka ole, siellä kohtaavat vaatimattomasti Euroopan ja Amerikan mannerlaatat. Ja se näkyy. Käytännössä paikalla voit kävellä kahden laatan välistä. Thingvelliristäkin löytyy taatusti turisteja, mutta siitä huolimatta pidin paikasta vähän aiempia enemmän. Ehkä siksi, että sai kävellä itsekseensä isolla alueella ja tutkia laattojen törmäyskursseja ja lukea rauhassa historiasta kertovia kylttejä. Erityisesti pidin myös paikan pienestä kirkosta ja pienen pienen pienestä hautuumaasta. Kuvia en sitten muistanutkaan ottaa.

Illaksi matka kävi Borgarnesiin. Kyytejä löytyi taas jos minkänäköistä: hetki mentiin safaripakun takakontissa, sitten paikallisen miehen kyydissä, joka innostui kuultuaan kotikaupunkini; hän oli ollut Rovaniemellä 30 vuotta sitten pelaamassa jalkapallomatsin. Viimeinen väli mentiin ranskalaismiehen kyydillä, jolle valaat tuntuivat olevan jokseenkin.. noh, sydämen asia. Määränpäähän päästiin kuitenkin onnistuneesti. Sen verran ajoissa vieläpä, että ehdittiin vierailla kaupungin Settlement centerissä, josta löytyy Saaga museo. Erittäin hyvin tehty sellainen. Kävin Reykjavikissakin Saaga museossa, mutta enemmän pidin Borgarnesin versiosta. 

Fossien maa

Skogafoss, Seljalandsfoss, Gullfoss. Reissulla tuli nähtyä ihan tarpeeksi Fosseja eli vesiputouksia. Vikistä lähdettiin ajamaan kohti Selfossia, joka on nimen lopusta huolimatta kaupunki Reykjavikin lähellä. Skogafoss sijaitsee lähellä Vikiä ja on tunnettu aurinkoisella säällä sateenkaarestaan, joka muodostuu putouksen edustalle. Meidän päivämme oli pilvinen, joten sateenkaaret jäi näkemättä. Putous oli silti hieno ja iso. Ei ehkä paikoista kauneimmalla, sillä putouksen edustalle on rakennettu hostelli ja eteen parkkipaikka, joten kovinkaan autenttista tunnelmaa ei tästä putouksesta kuitenkaan jäänyt.

Skogafoss

Seljalandsfoss sen sijaan on astetta jännempi putous, sillä sen taakse pääsee kävelemään. Kannattaa varautua varavaattein ja pitää hyvää huolta kuvausvälineistä. Itse uskalsin räpsäistä vain pari kuvaa putouksen takana ja sitten tungin kameran äkkiä takaisin takin alle suojaan. Laatu ei sitten ollutkaan mitään hätkähdyttävää. Tuulisella ilmalla vesi nimittäin sataa päälle aivan huolella ja polku on mutainen kuin mikä. Autossa lämmitys väännettiin täysille ja suunnattiin kohti Seljavallalaugia lämpimän kylvyn toivossa.

Seljalandsfoss

Seljavallalaug on Islannin vanhin 25metrin mittainen allas, joka on rakennettu laaksoon vuorten väliin. Paikalle pitää kävellä jonkin verran ja pääsy vaatii joen ylittämisen. Menomatkalla onnistuttiin hyppelemään kosken kohdalla kivien päältä, mutta paluumatkalla riisuin suosiolla sukat ja kengät jalasta ja kahlasin joen yli, vaikka vähän varpaita palelikin. Itse allas ei ollut ihan niin lämmin kuin toivottiin, mutta tarpeeksi lämmin uimiseen. Koska altaasta tai pukuhuoneesta ei enää pidetä minkäännäköistä huolta olivat tilat hieman rappiolla ja allaskin oli alkanut kasvattaa omaa kasvistoaan. Pakkohan siellä silti oli pulahtaa, kun oli paikalle tullut. Maisemat ainakin helli.

Seljavallalaug

Lähellä Vikiä sijaitsee myös rannalle syöksyneen lentokoneen rauniot. Ehkä hieman erikoisempi nähtävyys, mutta koska monesta blogista olin nähnyt hienoja kuvia, oli munkin pakko päästä paikalle. Onneksi kuskimme oli samaa mieltä. Eri asia onkin sitten, mistä tietää missä kone sijaitsee. Ohjeet netistä olivat luokkaa: ”ennen pikkusiltaa käänny vasemmalle ja aja tietä n. 3km.” Muuten hyvä mutta pikkusiltoja on täällä muutama ja kun se oikea löydettiin niin tietä ei ihan tieksi voinut sanoa. Keltaiset tikut kertoivat, että kyllä tässä jonkunlainen tie tosiaan menee, mutta melkoista siksakkia vedettiin autolla isoja kiviä väistellen. Lentokonetta ei näe kuin vasta ihan viime metreillä, mutta olihan se vain siisti näky mustalla hiekka-aavikolla

.

Seuraava yö vieteltiinkin Selfossissa lähellä Reykjavikia ja suosittelen paikan HI Hostellia myös lämpimästi. Ilta lilluteltiin ilmaiseksi Jacuzzissa ja paikan mukavan upottavilla sohvilla. Omistaja väitteli kanssani moneen otteeseen Joulupukin asuinpaikasta, joka hänen mielestään oli Hollannissa, mutta vein voiton todisteillani siitä, että asun ihan itse Napapiirillä ja sieltä löytyy myös Joulupukin pääpostitoimisto.